Myrsky 2016

shakespearen pimeä puoli. kirjailija poliittisena toimijana ja vaikuttajana.

käännän puhekielelle, sovitan ja ohjaan sarjan shakespearen näytelmiä.
ensimmäisenä oli coriolanus http://www.teatterikultsa.fi/arkistoon/ark2014/coriolanus/arviot.html, nyt vuorossa myrsky.

näkökulmani/lähtökohtani on avoimen poliittinen. haluan kyseenalaistaa vallitsevan, yksipuolisen kuvan kirjailijasta suurena humanistina. shakespearen tuotantoa on käytetty ja käytetään pönkittämään itsevaltiutta, militarismia, kolonialismia, rasismia, seksismiä, sortoa. mikä tekstissä houkuttaa siihen, antaa siihen välineet, on jo sisäänrakennettuna? minkälainen ihmiskuva piilee taustalla kun jalot ja kauniit sankarit käyvät iljettävien, rumien vastustajiensa kimppuun sekä pilkkaavat tyhmää kansaa, joka parhaimmillaan on huvittava mutta kapinoidessaan ansaitsee välittömän, väkivaltaisen tuomion? minkälaiseen politiikkaan tällainen ihmiskuva kytkeytyy?

mistä myrsky kertoo? mikä on esitystraditio jonka haluan kyseenalaistaa? onko näytelmä vain lempeä kertomus sovituksesta ja anteeksiannosta, humanistinen tilinpäätös shakespearen teatteriurasta?
prospero käyttää hyväksi tytärtään, huijaa ja manipuloi tämän avioliittoon napolin kruununperijän kanssa palauttaakseen valta-asemansa milanossa. hän on alistanut ja orjuuttanut luonnon (ariel) ja alkuperäisväestön (caliban) palvelemaan ylempää, valkoista, eurooppalaista kulttuuria. caliban, tämä kammottava seksuaalinen alkuasukasolento, ei ymmärrä omaa parastaan ja kehtaa kapinoida alistajaansa vastaan. kapina tietysti kukistetaan ja viimeisissä repliikeissään orja häpeää haluaan olla tasa-arvoinen ylemmän rodun kanssa. onko pelkkää sattumaa että englannin siirtomaapolitiikka alkoi aktivoitua juuri kirjoittamisen aikaan?

ymmärrän vastaväitteen kirjoittajan historiallisesta kontekstista. shakespeare eli ehdottoman yksinvallan vahvistumisen aikakaudella eikä tietenkään voinut kannattaa demokratiaa ja tasa-arvoa jollain meidän hyväksymällämme/haluamallamme tavalla. hän joutui tasapainoilemaan rikkaitten mesenaattien, kahden hallitsijan ja sensuurin vaatimusten hetteikössä mutta.. se ei itse asiassa ole oleellista työni kannalta. tutkin nimenomaan shakespearen tekstejä ja niiden tuottamaa lopputulosta konkreettisesti lavalla juuri nyt. miten teksti alkuperäisessä muodossaan toimii ja mitä se kertoo katsojalle? voiko pelkillä teatterillisilla keinoilla kyseenalaistaa tekstin sanoman? mitä toimintastrategioita kannattaa käyttää että originaalitekstin saa toimimaan alkuperäistä tarkoitustaan vastaan, miten läpivalaista tekstiin piiloutuva politiikka? kuinka uskollinen/uskovainen täytyy olla pyhille, kanonisoiduille lauseille? saako niitä muuttaa? pitääkö? tarvitaanko päällekirjoitusta, uutta tekstiä? milloin lopputulosta voi vielä kutsua shakespeareksi ja milloin se muuttuu vain ohjaajansa henkilökohtaiseksi näkemykseksi?

matti rasilainen