| Ohjaajan sana
On hienoa, että harrastajateatteri elää näinkin vanhaksi. Siitä kiitos niille harrastajille, jotka ovat intohimoisesti tehneet teatteria kaikki nämä vuodet. Heille suuri rakkaus teatterin tekemistä kohtaan on ollut voimavara ja samalla he ovat tuoneet iloa ja riemua tänne Matinkyläänkin. Kiittäminen on myös Espoon kaupunkia, koska he ovat ymmärtäneet tämän teatteriryhmän tärkeyden ja antaneet avustuksia mahdollisuuksien mukaan.
"Paljon onnea vaan"- farssin myötä on aika iloita ja juhlia Teatteri Mustan Aukon juhlakevättä. Farssi on vaikea laji, mutta mikään kunnianhimoinen teatteriryhmä ei halua päästä helpolla. Harjoiteltava on ja joskus työ haittaa harrastusta, mutta ensi-ilta koittaa ja yleisö tulee katsomaan mitä olemme saaneet aikaan.
Nyt on siis juhlan aika. Viettäkäämme hullunkuriset ja hauskat syntymäpäivät niin Teatteri Mustan Aukon kuin sankarimme Kari-Pekan.
Kari Kinnaslampi
ohjaaja
|